Opiskelijani kertoi ihmetelleensä afrikkalaisessa suurkaupungissa, kuinka paikallisessa tavaratalossa ei ollut rullaportaita. Ihmisjoukko tungeksi ruuhkaisessa portaikossa sen sijaan, että rullaportaat olisivat tehokkaasti ja nopeasti kuljettaneet ihmismassan kerroksesta toiseen. Tämä tuskastutti opiskelijaani, kunnes hän oivalsi, ettei kysymys tehokkuudesta ja nopeudesta ollut paikallisille kysymys lainkaan.
Esimerkki kuvastaa hyvin, kuinka me teollisten yhteiskuntien lapset olemme jo äidinmaidossamme imeneet kulttuurisen käsityksen massatuotannosta arvonmuodostuksen ainoana järkevänä muotona. Massatuotannon eli teollisen sarjatuotannon logiikan mukaan tehokkuus tarkoittaa tuotteiden ja palveluiden tuottamista mahdollisimman pienillä tuotantokustannuksilla mahdollisimman suurta asiakaskuntaa palvellen. Rullaportaat, samoin kuin fordilainen liukuhihna, edustavat teknologiaa, jolla tehostetaan massatuotannon logiikkaan pohjaavia prosesseja.
Digitaalisen liiketoiminnan kehityksen myötä perinteisen massatuotannon logiikka ainoana oikeana totuutena tuottaa arvoa on kuitenkin murtumassa. Olisiko aika kyseenalaistaa massatuotanto myös opetustoimintaamme ohjaavana logiikkana?
Massatuotannosta yhteiskehittelyyn
Massatuotannon logiikka on ollut pitkään se logiikka, johon perustuen olemme järjestäneet koulutus- ja opetustoimintamme. Korkeakoulumaailmassa – jossa itse toimin opettajana – opetustapahtumaa ohjaava valtavirtaparadigma on, että yksi opettaja tarjoilee bulkkitavaraa eli samaa oppisisältöä mahdollisimman suurelle opiskelijajoukolle kerrallaan. Digitalisaatio ei ole juurikaan tätä peruslogiikkaa muuttanut. Digitaalisia oppimisympäristöjä hyödynnetään lähinnä perinteisen massatuotannon kehyksissä, jolloin yksi opettaja voi samalla bulkkisisällöllä opettaa entistä suurempaa opiskelijajoukkoa.
Liiketoimintaa ravisuttaa tällä hetkellä teknologinen murros, joka muuttaa myös totuttuja arvonmuodostuksen tapoja. Victorin ja Boyntonin (1998)) vaiheistuksen mukaan käsityön ja massatuotannon eri variaatioiden muodot ovat saaneet rinnalleen niin kutsutun yhteismäärittelyn (co-configuration) arvontuotannon muotona. Yhteismäärittelylle ominaista on siirtyminen transaktioiden logiikasta yhteistoiminnallisten alustojen logiikkaan. Perinteisessä transaktion logiikassa tuottaja tuottaa ja asiakas kuluttaa. Digitaaliset alustat (kuten internet, oppimisympäristöt, wikit) mahdollistavat kuitenkin myös uudenlaisen tavan luoda arvoa. Oleelliseksi nousee tuottajan ja asiakkaan kyky jatkuvasti uudelleen määritellä tuotteita ja palveluita asiakkaan muuttuvien tarpeiden mukaan. Vastaavasti Prahalad ja Ramaswamy (2004) ovat kuvanneet tällaista yhteiskehittelevää tuotannon tapaa yhteisluonnin (co-creation) ja Normann (2001) yhteistuotannon (co-production) käsitteillä.
IT-kehityksen kolme aikakautta
Konsulttitalo Gartner kuvaa raportissaan, kuinka yritystoiminnan digitalisoinnin historiassa ollaan siirrytty IT- käsityöläisyydestä IT-teollisuuteen. IT-käsityöläisyyden aikakaudella keskityttiin teknologiaan, järjestelmien ohjelmointiin ja hallintaan. Tämä työ tapahtui yritysten muusta toiminnasta erillään toimivissa IT-yksiköissä. Tällä hetkellä elämme IT-teollisuuden aikakautta, jolloin huomio keskittyy IT-palveluiden tuotantoon, prosesseihin sekä johtamiseen. Yritysten IT-yksiköt tuottavat palveluita IT:n tilaajille eli sisäisille asiakkaille. Palveluita arvioidaan niiden kykynä lisätä tuottavuutta ja tehokkuutta olemassa oleviin liiketoiminnan prosesseihin.
Gartnerin mukaan olemme kuitenkin kovaa vauhtia siirtymässä digitalisaation kolmanteen vaiheeseen eli digitaaliseen liiketoimintaan. Keskeistä ei enää ole vain tehostaa olemassa olevia tuotannon prosesseja digitaalista teknologiaa hyödyntäen vaan innovoida kokonaan kehittyvän teknologian mahdollistamia arvontuotannon malleja. Tämä edellyttää digitaalisten ratkaisujen yhteiskehittelyä tiiviissä yhteistyössä sekä yritysten sisäisten, että ulkoisten asiakkaiden kanssa.
Oppimisen kuluttajasta oppimisen tuottajaksi
Digitaalinen murros koulutuksen kentällä, kuten ei yrityselämässäkään, tarkoita siis vain kustannustehokkaampien välineiden hyödyntämistä perinteisen massamuotoisen opetuksen tai tuotannon logiikan puitteissa. Digitalisaatio haastaa kyseenalaistamaan perinteisiä tapoja ajatella opetuksesta ja koulutuksesta sekä suunnitella opetusta sen oppijalle tuottaman arvon eli oppimisen näkökulmasta.
Kuitenkin yhä ainakin vielä esimerkiksi opetusvideo tarkoittaa suomalaisessa yliopistomaailmassa lähinnä opettajan studiossa tallentamaa luentoa tai tärisevää videokuvaa luentotilanteesta. Tällöin video toimii välineenä tehostaa perinteistä massamuotoista opetusta opiskelijamassaa kasvattaen ja tuotantokustannuksia eli opettajaresurssia leikaten. Jos uskallamme kyseenalaistaa tämän teollistumisen alkuajoista juontuvan perinteisen opetusta ohjaavan logiikan, voimme luoda myös aivan uudenlaisia tapoja tuottaa opetustoiminnallamme arvoa eli luoda oppimista.
Askel perinteisestä transaktion logiikasta yhteiskehittelyyn tapahtuu, kun kuva siitä kuka oppii ja kuka opettaa, hämärtyy. Opettajan ei välttämättä tarvitse yksin pysytellä vain oppimisen tuottajan ja opiskelijan oppimisen kuluttajan roolissa. Esimerkiksi digitaalinen oppimisympäristö voi toimia paitsi opettajan tuottamien materiaalien jakelukanavana myös tarjota mahdollisuuden opettajan ja opiskelijoiden väliselle oppimateriaalien yhteiskehittelylle.
Opetuksen logiikan muutos ei ole mahdollista yhden opettajan toimesta. Toimintamallin muuttaminen edellyttää aina yhteisöllistä ponnistusta toimintaa suuntaavien rakenteiden muuttamiseksi. Miten esimerkiksi opettajan palkka määrittyy, kun myös opiskelijoista tulee oppisisältöjen yhdenvertaisia tuottajia? Onko oikein, että toinen opiskelija osallistuu enemmän kuin toinen yhteisen sisältöjen tuottamiseen? Kuka arvioi, mitä on oppiminen ja tapahtuuko sitä?
Muutos on haastavaa, mutta ei mahdotonta.
Viimeisimmät kommentit