Suomi tarvitsee työmarkkinarakenteiden, sosiaaliturvan ja
eläkejärjestelmän radikaalia laadullista uudistamista. Siis jotain muuta
kuin määrällistä kehittämistä, jossa mekanismina on joko rahan
pumppaaminen tai rahoituksen leikkaaminen.
Palkkatyövoima resurssina
Vapaasti liikkuva palkattu työvoimaresurssi on teollisuuskapitalismin
tuote.
Yhteiskuntien teollistuessa taloudellinen pääoma piti vapauttaa
liikkeeseen, jotta se pystyi kasautumaan isoja investointeja vaativien
tuotantolaitosten omistajille.
Samaan tapaan myös työvoimapääoma piti irrottaa omilta peltotilkuiltaan
ja yhteisöistään, jotta se pystyi liikkumaan taloudellisen pääoman
tarpeiden mukaan aina sinne, missä sen panosta tarvittiin.
Työvoimapääoman saatavuuden varmistamiseksi kapitalismille on
kannattavaa pitää sitä aina vähän yli tarpeen varastossa eli siis
kortistossa. Pula osaajista, samoin kuin pula rahoituksesta on este
pääoman muodostuman keskittymän eli yritystoiminnan kasvulle.
Tämän kaiken seurauksena on teollistuneissa yhteiskunnissa tapahtunut
niin kutsuttua ’opittua osaamattomuutta’. Osaamisen entistä syvenevämpi
erikoistuminen on irrottanut meidät ihmiset kyvystä elättää itsemme
yhteiskunnan rakenteista erillään. Tarvitsemme yrityksiä, yhteiskuntaa
ja toisiamme säilyäksemme hengissä.
Näin ollen usein tuottamattomaksi koettu julkinen sektori on edellytys
kapitalismin vaatimien pääomien uusintamiselle. Yhtä merkittävää on se
työ, jota tehdään edelleen kokonaan palkatta esimerkiksi kotona lapsia
kasvattaen ja sairaita hoitaen.
Teollisuuskapitalismi rakoilee
Teollisuuskapitalismi on ihmiskunnan historiassa hyvin tuore ilmiö.
Ajatellaanpa vaikka, että teollinen murros laajassa mitassa saavutti
Suomen kunnolla vasta sotien jälkeen.
Historiasta olemme oppineet, että esimerkiksi teollisen kapitalismin
esiaste, merkantilismi, oli myös vain yksi vaihe länsimaisten ihmisten
elämässä.
Näenkin lisääntyvän yksinyrittäjyyden, freelance-talouden, alustatyön
muotojen ja vuokratyösuhteiden yleistymisen signaalina siitä, että
jotain oleellista on tapahtumassa kapitalistisen talousjärjestyksen
rakenteissa.
Jatkuvasti vaihtuvissa suhdanteissa yritysten on yhä riskialttiimpaa
sitouttaa itseensä pysyvää työvoimaa palkkasuhteisiin. Sen sijaan on
ketterämpää ostaa työtä itsenäiseltä ammatinharjoittajalta tai
kolmannelta osapuolelta.
Vallankumous valtaa pitävien toimesta?
Ajatellaan vaikka Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n koko ajan kasvavaa
jäsenkuntaa ja niitä epäkohtia, joita se on nostanut yhteiskunnassamme
esiin. Esimerkiksi sosiaaliturva on maassamme rakentunut palkkatyön
ideaalin varaan, joka on siis juuri teollisuuskapitalismille
tunnusomainen piirre.
Kuitenkin juuri yksin- ja mikroyrittäjyys on, historian saatossa ollut
ihmiselle palkkatyötä luonteenomaisempi tapa elättää itsensä ja
perheensä. Kun omistat itse nykyajan ’työvälineesi’ eli osaamisesi,
sinulla on ainakin toivoa vaikuttaa itse omaan ansaintaasi ilman, että
jäät muilta ylijäävien armopalojen eli yhteiskunnan tukimuotojen varaan
roikkumaan.
Todennäköisesti myös suhde oman työtoimintasi tuottamaan hyötyyn eli
motiiviin on yksinyrittäjänä kirkkaampi kuin isojen korporaatioiden ja
julkisten organisaatioiden hierarkioissa. Kun tekijän suhde oman
työtoimintansa perimmäiseen motiiviin hämärtyy, ei omissa teoissa tunnu
olevan enää mieltä tai merkitystä. Tästä syntyy uupumuksen ja
toivottomuuden noidankehä.
Ei liene kansantaloudellisesti järkevää, että yhä useampi meistä uupuu,
masentuu ja kenties jopa kokonaan syrjäytyy työmarkkinoilta tämän
noidankehän seurauksena.
Mikä sitten voisi olla se muutosvoima, joka nostaisi päätöksentekijöiksi
myös sellaisia, jotka eivät aja vain nykyisen valtaapitävän keskiluokan
eli palkkatyöläisten ja suurpääoman asiaa?
Vaikeassa tilanteessa tarvitaan eri toimijoiden välistä keskustelua
esimerkiksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa sekä elinkeinoelämän,
yrittäjien ja työvoiman edunvalvontajärjestöjen välillä.
Kirsi Elina Kallio
FL, tietokirjailija
Siuro, Nokia
Viimeisimmät kommentit